Blackerie's Assasin & Mer

Kaikista tilastollisista epätodennäköisyyksistä huolimatta aurinkoinen sää oli jatkunut kesäisen Suomen yllä jo toista viikkoa. Minä en tosin valittanut, aurinkosäähän oli mitä loistavin hevosten kanssa puuhailuihin! Tosin tälläisella ilmalla ei tehnyt mieli vetää tiukka estetreeniä, mutta en olisi voinut sitä tehdä muutenkaan kantavan tammamussukkani kanssa. Varsa syntyisi pian, voi kuinka jännittävää siitä tulisikaan!

Oli kaunis maanataiaamu, lähes epätodellisen upea sää viikon harmauspäiväksi. Hieno sää tietenkin johtui siitä, että minulla ei ollut oppitunteja. Ei tietenkään, oppilaat olivat suurimmaksi osaksi lomalla tähän aikaan vuodesta. Se sopi mitä mainioimmin minulle, koska pääsin viettämään aikaa urhean tulevan äitimme kanssa.

Kävellessäni asuinrakennuksen ohi mäkeä alas tallille päin, en voinut olla ihastelematta hetkeä Suomen kesän ihanuutta. En halunnut olla missään muualla juuri tällä hetkellä, -paitsi ehkä huoneessani vaihtamassa päälle hellehametta ja varvastossuja. Minun oli pakko myöntää, että pitkät ratsastushousut, tallikengät ja tukevat chapsit olivat liikaa jopa näin varhain aamusella. Hymähdin itsekseni. Yrittäisin ensi kerralla pukeutua hieman säänmukaisemmin.

Saapuessani tallipihalle, siellä oleskeli jo muutamia tallin vakiohoitajia, joita moikkasin tottuneesti. Päivän ensimmäiset ratsastustunnit alkaisivat pian, mutta onneksi minä en ollut niitä pitämässä. Saisin viettää tämän aamupäivän aivan itsekseni.

Tottuneesti jalkani alkoivat johdattaa minua kohti laitumia. Ohitin vauhdikkaasti yksityistallin hirnahtelevat kilpahevoset ja jatkoin vielä pidemmälle. Odotin jo innolla tammani näkemistä. Olin jo ottanut tavaksi miettiä, olisiko laitumella jo odottamassa minua uusi varsatulokas, kun aamulla saavun sinne. Vielä Blackerie's Assassin ei ollut kuitenkaan varsonut, vaan laidunsi tyynen oloisesti muiden joukossa. Hymyilin itsekseni. Assin vatsa oli kyllä sen verran iso, että ei kestäisi kauaakaan, että varsa putkahtaisi ulos. Tamman laskettu aika on ihan näinä päivinä.

En voinut väittää, etteikö minua olisi jännittänyt. Tämä oli Assin ensimmäinen varsa, joten hieman jännitin miten varsominen sujuisi. Minäkään en ollut ennen seurannut läheltä varsan syntymää, vaikka olinkin opiskellut jokaisen pikkuyksityiskohdan kirjoista. Olin myös kuullut kauhutarinoita epäonnistuneista varsomisista ja yritin olla murehtimatta liikaa. Mitäpä sitä turhaan stressaamaan, ajattelin. Kun en kuitenkaan voi tehdä muuta kuin odottaa kädet ristissä ja toivoa parasta!

Kahlasin riimu kädessä korkeaa laidunta Assin luo, joka ei vaivautunut edes nostamaan päätään tervehdyksesi. Astelin sen luo ja taputin sitä kaulalle. "Mitäs meidän tammamammalle kuuluu", höpöttelin pehmeällä äänellä. "Jokos sinä putkauttaisit sen varsan ulos, jotta minun ei tarvitsisi huolehtia niin paljoa." Assi käänsi korviaan minua kohti kuunnellen. Sujautin riimun sen päähän ja houkuttelin sitä mukaani. Reippaasti se nosti koipiaan ja liikautti tynnirimäistä vatsaansa. "No on se hyvä, että teikäläinen on hieman rauhoittunut tiineysaikana", nauroin. "Niin niin, ei saa remuta, ettei kallisarvoista varsaa vain satu. Mitäs pikkuisen isäpappakin sanoisi, jos pikkuiselle tulisi pipi!"

Talutin Assin laitumelta ulos ja suuntasin takaisin tallille johtavalle tielle. Ratsastaa ei hevosellani nyt voinut, mutta ainakin pieni kävelylenkki tekisi tammalle hyvää. Tamma uhkasi olla melkoisen tukevassa kunnossa, niin ruohon kuin varsankin takia. Annoin riimunarun olla löysällä ja tamman tulla omaa tahtian. Se hidasteli tahallaan ja kurotteli taivaalle sieraimet suurina. Kun pari lintua lehahti lentoon tienviereisestä puskasta Assi ylinäytteli valtavan säikähdyksen hypäten ilmaan metrikaupalla. Se tanssahteli ympäri heittäen päänsä sitten ilmaan ja hirnui takaisin laitumelle päin. Minä nauroin iloisesti melkein vedet silmissä. "Voi sinua tammakulta!" huuudahtin sen pysähtyessä tasajaloin tielle. "Et voi olla enää noin lapsellinen, sinustahan tulee kohta äiti!"

Vaikka olin luullut että tiineysaika rauhoitti Assin villiä luonnetta, sain nyt erehtyä pahan kerran. Assi ei vieläkään ollut mikään helpoiten talutettava hevonen. Hyppytemppunsa jälkeen se päätti vakaasti, että ei aikoisi löntystellä hitaasti ja jäädä kaikenmaailman puskistahyppivien sapelihammastiikerien ruoaksi. Tyydyin vain tyynnyttelemään hevostani hitaampaan vauhtiin sen yrittäessä alati kääntyä poikittain tielle.

Tienvieren koivut muuttuivat pian jämäkäksi tallirakennukseksi, jonka pihaan käännyin. Assi tuijotteli aikansa yksityistallin tarhoissa oleskelevia oreja, mutta jäi kuitenkin seisomaan kiltisti kun sidoin sen tallin eteen. "Seiso nyt kiltisti hetki", supisin sille. Taputin sitä muutaman kerran kiitokseksi melko onnistuneesta talutusretkestä ja suuntasin sitten askeleeni kohti tallinovea. Avasin yksityistallin ovet ja hetkin mutusteltuani päivän säätä, päätin myös jättää ne auki. Tallissa sisällä oli mukavan hämärää ja ilmassa leijui hevosen ja heinän tuoksu. Yksikään kauraturpa ei moikannut minulle kaltereiden takaa. Eipä tietenkään, hevosilla ratsastettiin näin aamulla kun oli vielä viileää, tai sitten ne olivat vielä laitumella. Olisi synti ja häpeä seisottaa hevosia hämärässä tallissa tähän aikaan vuodesta!

Tottuneesti käännyin pesupaikan jälkeen vasemmalle satulahuoneeseen, joka sekin oli tyhjillään. Hymähdin auringonvalossa leijaileville pölyhiukkasille ja ajattelin, että tallissa olisi hyvä tehdä suursiivous nyt kun hevoset olivat laitumella. 'Minullakin on hyvää aikaa, kun minun ei tarvitse pitää tunteja ja Assikin viihtyy parhaiten omissa oloissaan.' Vetäisin kädelläni pölyt Assin estesatulan päältä, joka roikkui seinällä keskirivissä. Hieman kaipasin jo hevosen selkään. Olin näin kesän aikana saanut liikuttaa ratsastuskoulun hevosia, mutta se ei ollut ikinä sama asia kuin tuntea uljaan puoliverisen räjähtävä voima allaan juuri ennen estettä. Huokaisin hennosti. Sitten kun varsa syntyisi, minä voisin taas jatkaa Assin valmentamista. Ja jos hyvin kävisi, varsastakin kasvaisi vielä mahtavampi estetykki kuin isästään ja emästään yhteensä! Tämänhetkinen toimettomuuteni hevosten suhteen korjaantuisi kyllä varsan synnyttyä. Sittenhän minulla olisi kaksi hevosta hoidettavana yhden sijasta! Ja minun täytyisi kouluttaa varsa ensimmäistä kertaa elämässäni. Voin vain toivoa, että se onnistuu.

Ratsastuskenkieni kannat kopisivat hauskan kuuloisesti puulattiaa vasten, kun käännyin ja avasin satulahuoneen kaapin oven. Nappasin kaapista Assin vihreän harjapakin ja suljin oven huolelliseesti jälkeeni. Astuin sitten satulahuoneesta takaisin talliin ja sieltä Assin luokse. Hevoseni odotti minua pää alhallaa silmät puoliummessa torkkuen. "Hohhoijaa, jokos sinä nyt jo väsyit", puhelin Assille samalla kun kaivoin harjapakista kumisuan ja harjan. "Ei pitäisi olla noin innokas säikähtelemään kaikkea. Ajatteles, nyt sinun täytyy kantaa oman painosi lisäksi varsaakin." Harjasin Assin karvaa sualla pyörivin liikkein ja tarkkailin samalla Assin vointia. Ikinä ei voinut olla liian varovainen kantavan tamman kanssa. Silloinhan pienikin sairastuminen voisi olla kohtalokasta. Päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että Assi oli vain väsynyt, ei sairas, sillä heti siirtyessäni harjoineni tamman mahan kohdalle, se nosti päätään ja mulkaisi minua jäätävästi. "Jätä minun pikkuiseni rauhaan", se tuntui sanovan.

Hymähdin Assin agressiiviselle mulkaisulle. "Hyvä on, hyvä on, minä en harjaa mahaa, kun et kerran siitä tykkää." Jätin suosiolla Assin mahassa ja kyljissä suhisevat pölyhiukkasen rauhaan ja siirryin lautasille. Harjasin Assin nopeasti loppuun, sillätamma ei kaikesta päätellen pitänyt siitä kovin paljoa.

Heitin harjat takaisin pakkiin ja kyykistyin Assin jalkojen juureen. Assi katsahti minuun kummistuneena, ja jäi hetkeksi tuijottamaan puuhiani. Liu'utin kättäni varovasti tamman jalkoja pitkin etsien jotain normaalista poikkeavaa. Tapanani oli aina harjauksen yhteydessä tarkistaa hevosen jalat ja selkä. Kyseessä oli hyvä ongelmia ehkäisevä tapa, joka oli lähes välttämätön aktiivisesti treenaavalle ja kilpailevalle hevoselle.

Käteni pysähtyi Assin vasemman etuvuohisen kohdalle. Oliko se hieman lämpimämpi kuin muut vuohiset, vai kuvittelinko vain? Vertasin etuvuohisia keskenään ja hetken ihmeteltyäni tulin siihen tulokseen, että huolenhdin vain liikoja. Nousin takaisin seisomaan ja taputin Assia kevyesti kaulalle. Taisin olla vuohisten suhteen vain ylivarovainen halutessani minimoida kaikki riskit. Tämä tammamamma oli aivan kunnossa, eikä minulla ollut huolen häivääkään!

Törkkäisin Assia olkapäälläni, jotta se siirtyisi pois riimunarun solmun tieltä. Otin riimunarun käteeni ja käänsin Assin kohti tietä maiskutellen kuuluvasti. "Mennäänpäs vielä", juttelin hevoselleni, kun se lähti kulkemaan perässäni takaisin kohti laitumia.

-----

"Sinne se helle sitten katosi", mutisin itsekseni kävellessäni vielä hieman aamutokkurassa kohti laitumia. Assin riimu toisessa kädessäni avasin sähkölanka-aidan ja astuin sisään. Heti sain olla hätistelemässä Pikeä ja Annaa, jotta ne eivät olisi luikahtaneet ulos portista samalla kun minä astuin vellovaan ruohomereen. "Siirrys nyt siitä", murahdin Pikelle, joka ei sitten millään tajunnut, että se ei nyt pääsisi luikahtamaan portista ulos vihreämään ruohon ääreen. Napautin tammaa riimunvarrella lautasille ja se hyppäsi puolittain pystyyn törmäten Annaan, ennekuin lähti ravaamaan laiskanpuoleisesti kauemmas portista. Olin huvittunut näidän kahden tamman ikuisista toilailuista. En voinut millään olla pahalla päällä sadekelistä huolimatta, sillä pääsisin tänään ensimmäistä kertaa ratsastamaan Annalla sen varsomisen jälkeen.

Kurkkasin ohimennen tallin uusien tulokkaiden Helmen ja Wentun vointia. Molemmat laidunsivat yksikseen hieman ujonnäköisinä, mutta näyttivät kuitenkin nauttivan olostaan. Molemman näyttivät kotiutuneen Majakan hevosopistoon nopeasti ilman ongelmia. Minäkin olin iloinen kun sain näköpiiriini oikean arabialaisen täysiverisen, jonka kanssa pääsisin varmasti ratsastamaan.

Kun muut laitumen asukit oli pikaisesti käyty läpi, sain viimeinkin näköpiiriini uljaan tammani. Poju askelsi nopeaan tahtiin emänsä ympärillä nostellen laihoja koipiaan ruohikossa. Voi kuinka suloiselta se näyttikään! Assi sai olla ylpeä varsastaan.

Assikin suvaitsi tällä kertaa jopa huomata minut, ja se käveli laiskanpuoleisesti luokseni. Sujautin nopeasti riimun sen päähän ja jäi tuijottamaan Pojua, joka killitti minua silmillään herkeämättä. "Mitä sinä minun mammalleni teet", se tuntui kysyvän. Ojensin käteni varsan eteen ja se nuuhkaisikin sitä epävarmasti. "Utelias pikkupoju", sanoin hymyillen ja yritin koskea varsaa kaulalle. Poju kavahti kosketustani heti ja loikki muutamalla huojuvalla loikalla takaisin emänsä hoiviin. En voinut kuin hymyillä kuvitellessani millainen upea hevonen tuostakin huojuvasta varsasta kasvaisi.

Taluttaessani Assin portille, Pike ja Anna olivat taas kärkkymässä ulospääsyä. Olin tavallista varovaisempi portin kanssa, jotta ympäriinsä pyörivä varsa ei saisi tälliä. Ympärärillä norkoavat tammat eivät tehneet siis portistäkäymistä yhtään helpommaksi, joten komensin niitä poistumaan. Koska hätyytysyritykseni eivät tuottaneet tulosta, läppäsin hevosia oikein olan takaa ja karjaisin niitä siirtymään. Vasta sitten ne lähtivät laiskasti lompsimaan poispäin luoden minuun jäätäviä mulkaisuja. Pikku varsuli oli piilotunut mammansa selän taakse minua kauheaa huutajahirviötä.

Taluttaessani Assia kohti yksityistallia, Poju tuli innokkaana perässä. Välillä se oli jäädä jälkeen, sillä maailmassa on niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä, että se ei olisi millään mahtanut seurata emäänsä. Sain muutaman kerran jäädä paikoilleni odottamaan sitä, ennekuin saavuin yksityistallin pihalle. Sidoin Assin kiinni ulos puomiin ja hain nopeasti sisältä harjat. Olin jo kaappaamassa satulaakin mukaan vanhasta tottumuksesta, mutta sitten päätin, että olisi varmaan parasta ratsastaa ilman satulaa, ja otin mukaani vain suitset telineestä. Minulla oli ollut hyvää aikaa putsailla varusteita, joten ihmeellistä kyllä, Assin suitset olivat nyt puhtaat ja rasvatut.

Otin tapani mukaan harjapakista juuriharjan ja aloin harjata Assia pitkin vedoin tarkkaillen samalla varsan puuhia. Poju tutki innokkasti kaikkea mitä yksityistallin nurkilla oli. Laitoin Assille suitset päähän pitkästä aikaa ja asetin ratsastuskypärän päähäni. Sitten käänsin Assin poikittain harjauspuomia kohti ja nousin sen selkään käyttäen puomia korokkeena. "Mukavaa olla taas selässäsi", sanoin Assille ja taputin hevostani kaulalle. Keräsin ohjat käteeni ja maiskautin Assin käyntiin. Poju kipitti kiltisti peräämme.

Istui rennosti Assin selässä ja annoin hevoseni viedä meitä kohti tallipihaa. Aurinkokin pilkisti hieman sadepilvien takaa ja pikku varsa juoksenteli ympärillämme. Tallipihalla sain osakseni niin hevosten kuin ihmistenkin ihastuneita katseita, olihan Poju kuitenkin Majakan ensimmäinen varsa.

Assi tuntui mukavan energiseltä allani, syynä oli varmasti pitkän ajan liikkumattomuus. Minunkin pitäisi alkaa vähitellen jo kasvattamaan tamman kuntoa syksyn kisakautta varten. Taivaalta alkoi ripotellipotella pieniä pisaroita, kun käänsin Assin maneesiin.

Poju oli ensin pelokas astumaan sisälle maneesiin, mutta se ei kuitenkaan halunnut joutua eroon emästään, joten tuli pian perässä. Muutama tallityttö oli kavunnut maneesin katsomoon, ja Poju riehaantui uudesta ympäristöstä niin paljon, että päätti ruveta laukkaamaan hullun lailla ympäriinsä. Katsomossa istujat nauroivat yhtä aikaa kanssani.

Kun olin kävellyt kierroksen tai pari maneesissa, aloin herättelemään Assia pohkein. Lyhensin ohjia ja Assi nosti päätään ja tuli heti kuulolle. Assi tiesi nämä jutut, olihan se sentään suuren luokan kilpahevonen. Saatoin tuntea Assin energian allani ja ihmettelin oikein milloin tamma päästäisi kaiken ulos. Kuuliaisesti se kuitenkin siirtyi raviin, tosin hieman nopeammalla tempolla kuin olisin toivonut.

Sain istuttua melko mallikkaasti Assin rennossa harjoitusravissa ja ryhdyin kierroksen jälkeen tekemään muutamia helppoja liikkeitä. Ilman satulaaa kontakti hevoseen oli aivan erilainen kun satulan kanssa, mutta näinkin kokeneena ratsastajana minulla ei ollut silti mitään ongelmia. Ainoa huolenaiheeni koostui Assin kaistapäisestä varsasta, jonka pelkäsin kaatuvan leikeissään.

Assi lähti taipumaan volteille hieman kankeasti, mutta kuitenkin suht hyvin tilanteet huomioon ottaen. Tein muutamia voltteja ja herättelin Assia temponlisäyksillä. Assi kaarsi kaulaansa hieman ja pärskähti. Jatkoin tekemällä muutaman kerran yksinkertaisia liikkeitä kuten pääty-ympyröitä ja kiemurauria. Onnistuneiden liikkeiden jälkeen taputin Assia kaulalle ja siirsin hetkeksi käyntiin. Muutama kierros käyntiä ja sitten taas raviin. Kun olin varma, että Assi kuunteli minua taas, tein puolipidätteen ja annoin hennot laukka-avut. Assi nosti harjoituslaukan ja ohjasin sen keskiympyrälle. Assi heitteli päätään, mutta pysyi kuitenkin haluamassani tahdissa.

Hidastin pian takaisin käyntiin ja taputin Assia kaulalle. En viitsinyt tehdä mitään hirveän vaativaa näin tauon jälkeen, enkä muutenkaan ilman satulaa sitten pystyisikään. Poju oli lopettanut riehumisensa jo aikoja sitten, mutta innostui jälleen, kun ratsastin ulos maneesista. Assi ravisteli päätään astellessaan tallipihan läpi takaisin yksityistallia kohti. Se nappasi tienvieren koivuista aimo palan ja jäi mutustelemaan sitä rauhallisena. Sen korvat olivat lerpsahtaneet alas ja se haukotteli makeasti kun hyppäsin sen selästä takaisin maahan. Harjasin Assia lähemmäs tunnin, ja sitten lähdin taluttamaan sitä takaisin laitumelle.

"Nähdään myöhemmin", huikkasin vielä tammani perään kun se ravasi portilta laitumelle Poju perässään. "Ja kiitti sinullekkin Poju, että olit seurana!" Poju hidasti menoaan ja katsahti vielä minuun. Sitten se pomppasi jälleen ilmaan ja vilisti takaisin emänsä luo. Huokaisin syvään. Poju oli niin kaunis varsa.

Kävelin takaisin yksityistallille ja jäin harjauspuomin päälle istumaan ja puhdistamaan harjoja. Pojun koulutus pitäisi aloittaa jo pian, ensiksi se tarvitsisi totuttaa käsittelyyn ja sitten kantamaan riimua. Vähitellen siitä sitten edettäisiin, kunnes tuloksena olisi mahtava estetykki. Ainakin toivottavasti.

Nousin puomilta ylös ja venyttelin haukotellen. Vein Assin harjapakin paikoilleen kaappiin ja suitset telineeseen. "Tavataan pian, Poju", kuiskasin vielä laitumien suuntaan lähtiessäni.

Syksy. Voin kuinka paljon vihasinkaan sitä. Tuhahdin mielessäni samalla kun juoksin tallia kohti takki pääni päällä, jotta saisin edes jonkinlaista suojaa taivaalta ropisevilta sadepisaroilta. Kiersin tallipihalle ilmestyneen vesilammikon, mutta en kuitenkaan ehtinyt huomata sen vieressä massa olevaa pehmeää mutaa. En ehtinyt ajatella mitään, ennenkuin tallikenkäni luiskahti ilkeästi tahmean 'sliurp'-äänen säestämänä. Sain hädin tuskin pidettyä tasapainoni yllä, jotta en olisi mäiskähtänyt päätä pahkaa märälle pihalle. "Hemmetti sentään", tuhahdin puoliääneen ja jatkoin matkaani puolijuoksua jälleen kohti yksityistallia. Sujahdin nopeasti pihan koivujen ali sisälle yksityistalliin. Ravistelin suurimpia vesipisaroita pois takistani ja hiuksistani. "Ihana ilma", tervehdin muita samaan aikaan tallissa olevia. Sain vastauksesksi huvittuneita katseita takkini märkyydestä johtuen. Olin lähes uitettu jo ennenkuin olin päässyt edes ratsastamaan.

Sateen tasainen rummutus kaikui tallin kattoa vasten kun hain tottuneesti harjapakin satulahuoneesta. Menin sitten Assin karsinalle ja avasin liukuoven, joka narahti epäilyttävästi. "Terveppä terve, tyttö", moikkasin hevostani ja rapsutin sitä päästä. "Et taida sinäkään tykätä tällaisesta syysilmasta. Ja ajattele, nyt se sää vain huononee tästä. Kohta tulee kylmää ja pimeää..." Värähdin omille ajatuksille. Kauheaa. Aivan liian pian tulisi kunnolla syksy ja vesikelit. Ja sen jälkeen talvi ja lumi ja räntä ja pimeys... En voi mitenkään sanoa pitäväni pimeämmistä vuodenajoista. Melkeinpä kirosin sitä, että olen sattunut syntymään Suomeen, tähän ainaisen räntäsateen maahan. Kyllä etelän isot hiekka-aavikot tuntuisivat mukavilta tämän sijasta. Varsinkin jos alla olisi hyvinkoulutettu arabi....

Havahduin ajatuksistani Assin kummeksuneeseen tuijotukseen. Hymähdin sille, aivan kuin se olisi tiennyt mitä ajattelin ja kysynyt "enkö minä sitten kelpaa?" Taputin sitä vielä muutaman kerran kaulalle, ennekuin nappasin vihreästä harjapakista juuriharjan ja suan. Ajatukset yhä juuri lopuillaan olevassa kesässä aloin harjata hevostani. Minun ei tarvinnut kiinnittää lainkaan huomiota siihen, mitä tein, sillä käteni osasivat harjaushomman aivan kuin itsestään. Assi venytteli kaulaansa tyytyväisenä samalla kun tuijotteli karsinan ulkopuolelle muiden hevostenhoitajien puuhia. Putsasin vielä Assin kaviot, ennekuin menin satulahuoneeseen hakemaan varusteita.

Tällaisella koiranilmalla ei olisi mukavaa ratsastaa ulkona, joten kiitin onneani, että Majakassa oli hyväkuntoinen ja suht iso maneesi. Ujutin kuolaimet Assin suuhun ja kiristin suitsien hihnat. Sitten nostin satulan hevosen sään päälle ja liu'utin sen oikealle paikoilleen. Sitten vielä satulavyön kiinni laitto ja Assi olisi valmis. Nappasin vielä karsinan ulkopuolelta mukaani kypäräni ja raippani, ennenkuin lähdin taluttamaan Assia ulos. "Maneesissa on varmaan tungosta tällaisella ilmalla", yksi yksityisten omistajista huikkasi minulle viereisestä karsinasta oman hevosensa harjaamisen lomassa. Käännyin häneen päin ja hymähdin. "Saattaa olla, mutta minä en ole niin hullu, että ratsastaisin ulkona tuolla mutalammikoissa!" vastasin. Puhekumppanini naurahti minulle vastaukseksi ja minä astuin Assin kanssa ulos sateeseen.

Olin aivan varma, että Assikin kiihdytti askeliaan, jotta olisi päässyt mahdollisimman nopeasti kasvavan vesivyöryn alta. Sateen loppumisesta ei ollut tietoakaan. Koko piha oli yhtä pikkuisten jokien sekamelskaa. En vilkuillut mihinkään suuntaan lainkaan, pidin vain katseeni kaukana häämöttävässä maneesin ovessa. Nostin reippaan kävelyni hölkäksi ja silloin se tapahtui.

Vesivirrat yhdistettynä litomärkään mutaan ja puista pudonneisiin jäätävänliukkaisiin lehtiin loivat tappavan yhdistelmän - tasapainon kannalta. Tallikenkäni alta muta katosi enkä ehtinyt tajuta mitään ennenkuin maa otti jo minut vastaan. Mätkähdin istualleni ja hetkessä vaatteeni olivat imeneet sisäänsä kaiken ympäristössä olleen veden. Jos Assi ei ollut vielä pelästynyt nopeaa putoamistani, maasta kuulunut vahva sadattelu viimeistäänkin ajoi sen pakosalle. Näin kypäräni lipan alta, kuinka se viiletti hermostunutta ravia takaisin tallia kohden.

Vedin keuhkoni täyteen ilmaa ja puristin hampaani yhteen. Hyppäsin pystyyn vaatteet vettä valuen ja yritin ravistella vettä pois tallikenkieni sisältä. Ratsastushousini olivat liimautuneet kiinni ihooni ja hanskanikin olivat läpimärät. "Hitto soikoon, ei sen näin pitänyt mennä", sihisin hampaideni välistä. Aivan kuin itse sateessa ei olisi kastunut tarpeeksi!

En kuitenkaan voinut ryhtyä voivottelemaan senhetkistä epäonneani, vaan lähtin ripeästi Assin perään. Saavutin rivakkaa ravia juoksevan tammani ennen yksityistallin ovea ja tartuin sitä suitsista kiinni. "Tuhmeliini, täytyykö sinunkin kaikenlisäksi säikkyä noin!"

Seisoin venähtävän sekuntin ajan sateessa kokoajan tiedostaen, kuinka satulan ja suitsien nahka vettyi ja vettyi. Harkitsin jo takaisin talliin kaakaokupposen äärelle palaamista, mutta sitten nykäisin Assia kiukkuisesti ohjista ja lähdin nokka pystyssä rynnimään kohti maneesia. Ja minähän en periksi antaisi tämmöisen takia! Aioin harjoitella tänään kouluratsastusta, inisi luontoäiti sitten kuinka paljon vastaan tahansa!